sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Glögi- juustokakku



Äidin synttäreille tein glögi- juustokakkua. Alkuperäinen ohje löytyy TÄÄLTÄ, muokkasin sitä vähän niin että vaihdoin appelsiinin mandariiniin ja kardemumman inkivääriin, sekä tein täytteestä tupla-annoksen.


Pohja:
150 g piparkakkuja
75 g voita

Täyte:
8 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
2 ras (a´175g)  maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
2 mandariinin raastettu kuori
6 rkl mandariininmehua
Kiille:
4 liivatelehteä
1 dl vettä
3 dl glögitiivistettä
  • 1. Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.
  • 2. Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, mausteet ja appelsiinin raastettu kuori. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiininmehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
  • 3. Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta vesi kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa jääkaapissa välillä sekoittaen. Seoksen on oltava mahdollisimman kylmää, muttei vielä hyytynyttä, ennen kakun päälle lisäämistä. (Jos kiille alkaa hyytyä, voit kuumentaa sitä hieman, jotta se muuttuu uudelleen juoksevaksi.) Lusikoi mehuseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele glögijuustokakku haluamallasi tavalla.
  • Huom! Käytä kiilteeseen glögitiivistettä, ei glögijuomaa. Tällöin kiilteen väri ja maku ovat vahvemmat.

                                                                                                                                       

perjantai 28. marraskuuta 2014

Sulaneita lumiukkoja

Nämä piparit sopivat tähän vuodenaikaan kuin nakutettu. Lunta on vähän laisesti, jos ollenkaan, ja jos sitä tulee, se melko varmasti sulaa pois.

Sulaneet lumiukot valmistuvat näin:

Tarvitset
pipareita 16 kpl
marmeladikuulia 8 kpl
pikeeriä (1 valkuainen, tippa valko- tai omenaviinietikkaa tai sitruunamehua kovettumista edistämään, 1/2 tl vaniljasokeria, noin 2,5 -3 dl tomusokeria.)(voit käyttää myös tomusokeri-vesikuorrutusta halutessasi, mutta se ei kovetu yhtä nopeasti, eikä ole yhtä kestävää kuin pikeeri)
Tummaa suklaata koristeluun noin 1/2 levyä (Panda)

Asettele marmeladikuulan puolikkaat piparien päälle hieman keskikohdasta sivulle.


Pikeeri on hyvä olla aika valuvaa, lisää tarvittaessa tippa vettä.






Laita pikeeri vahvaan muovipussiin (minigrip- pussit on hyviä), ja leikkaa pussin kulmaan reikä.
Valuta pikeeriä marmeladikuulan päältä niin että piparin päälle muodostuu läjä. Auta pursottamalla pikeerin valumisen suuntaa.



Anna kuivua yön yli tai vähintään 6 tuntia ( kunnes pikeeri on niin kovaa, että piparit kestää käsittelyä kuorrutuksen rikkumatta). Sulata suklaa, ja pursota sillä lumiukolle kasvot, napit ja risukädet. Jotkut tykkäävät tehdä surullisia lumiukkoja, mutta minusta iloiset lumiukot on hauskempia. :)




Omenarahkamuffinssit

Leivotablogi on ollut tauolla vähän aikaa, täytyy taas ryhdistäytyä, kun joulun tienoo inspiroi leipomaan kaikenlaista.
Tämmöisiä muffinsseja tuli tehtyä joku aika sitten. Ohje on varsinaisesti pellilliselle piirakkaa, mutta lapset tykkää tehdä muffinsseja, niin tehtiin sitten niitä. Täyte on oma sovellus siitä mitä kaapissa sattui olemaan. Rahka ja omenat sopii hyvin yhteen.

Omenapiirakka (uunipellillinen)
(kkp = n 1,5dl)
2 munaa
1 1/2 kkp sokeria
1kkp maitoa
3 kkp vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
100 voita sulatettuna
pinnalle :
1 litra omenapaloja
1 pss. vanijakastikejauhetta
  2 tl kanelia

1 tl vaniljasokeria
300g rahkaa
* vaahdota sokeri ja munat
* sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, mausteet ja vaniljasokeri. Lisää seos maidon kanssa taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon voisula
* Kaada taikina leivinpaperille syvälle uunipellille. Sekoita omenalohkot, kaneli,vaniljakastikejauhe ja rahka ja levitä seos taikinan päälle. (tai jos teet muffinsseja, laita muffinssivuoan pohjalle 1,5rkl taikinaa ja sitten rahkaseosta jokaisen muffinssin päälle noin ruokalusikallinen)
* Paista 175 asteessa noin 45 min. (muffinsseja 225 asteesssa 12-15 min)


maanantai 8. syyskuuta 2014

"Argentiina-kakkua" ja muita synttärijuhlaherkkuja

Pikkuapulainen täytti elokuussa 5 vuotta. Kuinka aika kiitääkään!

 Päivänsankari pitää kovasti Fazerina-suklaasta, ja jalkapallon mm- kisojen tiimoilta tuli argentiina- sana tutuksi-  Nämä kaksi asiaa menivät sekaisin pienen pojan päässä, ja hän alkoi puhua argentiinakekseistä kun joskus herkkupäivänä oli Fazerina- keksejä tarjolla.

Siitä se ajatus sitten lähti.


Suklaakakkupohja löytyy TÄÄLTÄ, sen tein kominkertaisena kahteen kakkuvuokaan ja kahteen kakkuun. Täyte on samasta linkistä löytyvä suklaatäyte, mutta suklaa on vaihdettu fazerina suklaaksi. Toisessa välissä oli mandariinirahka. Kostutus vaniljamaidolla ja mandariinimehulla.
Kuorrutuksessa Fazerina-tummasuklaa kermaa ja päällä rouhittua fazeriinaa. Oli kyllä aikamoista herkkua, etten sanoisi.

Lisäksi kahvipöydässä oli marjamuffinsseja, ranskanpastillicookieseja, joiden ohjeet löytyy jo blogista. Lisäksi oli nallekarkkeja. Äiti pääsee helpolla, kun lapset jos suunnittelevat itse, mitä synttäreillä kuuluu tarjota. Toteutuksessakin apua löytyy tarvittaessa. :)



perjantai 18. heinäkuuta 2014

Sly 27: Heinäkuun paketti


Tänään sain heinäkuun paketin. Jälleen oli ajatuksella koottu paketti täynnä kivoja juttuja!


Paketissa oli:
- kortti tervehdyksineen ja paljastuksineen :)
- Linkit oheisiin "kesän kolein koolein juoma" ja "Marjaisat kaurakorit"
- kaunis ja ihan minun värinen virkattu patalappu - lieneekö parini itse virkkaama?
- kultakeramiikan Emäntä- muki - hauska muki, ja juuri passelin kokoinen.
- sitrus- vihreää teetä  -ihana sitruunan tuoksu tuli heti ilmoille kun sain paketin kääreet auki, tämä tee pääsee varmasti ahkeraan käyttöön!
- pikakaurahiutaleita -näitä käytän noihin kaurakoreihin, ja varmasti tulee muutoinkin käyttöön, kuopus meillä tykkää kovasti kaurapuurosta. :)
- neilikkaa
- mansikkasuklaata - Naminami!

Tässä vielä lähikuva tuosta patalapusta ja mukista



Isot kiitokset Heidille Heidin hullutuksia - blogiin kuluneista kolmesta kuukaudesta ja ihanista paketeista ja herkkuresepteistä!!!


Nyt kun olen jo paljastunut itsekin, niin voinen kertoa, että omat pakettini menivät tällä kierroksella Johannalle Talo järven rannalla- blogiin. :)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mukaan uudelle sly- kierrokselle!

miniSLY%2028-normal.jpg 

Ilmoittautuminen 28. sly- kierrokselle on alkanut. Ilmoittautumisaikaa on 14.-24.7.
Lisää aiheesta löydät kun klikkaat yllä olevaa kuvaa. :)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hunajaiset marja-jogurttijäätelöt



Sain kesäkuun paketissa vaikka minkälaisia ihania jätskiohjeita kokeiltavaksi. Helteiseen päivään kuuluu lapset jotka säntäävät pihalta sisälle hihkumaan että "HIRMU kuuma, saako jäätelöö?" Jokaiseen hihkumiseen ei parane jäätelöä antaa, muuten menee lasten ruokavalio ja vanhempien kukkaro ihan retuperälle.. ;)
Näitä herkkuja voi kuitenkin antaa surutta; Ne ovat helppoja, edullisia ja maistuvia ja kaiken kukkuraksi terveellisiä- lisäaineita kokonaista nolla kappaletta. Ohjeen mukaan tulisi jäätelöitä 12 kappaletta, mutta tein parini lähettämiin pikkuisiin snapsilaseihin, niin niitä tuli varmasti parikymmentä. Snapsilasit on ihan passelin kokoisia hellepäivän pikkuvälipaloiksi jäädytettävien herkkujen jäädytykseen.

Kiitos ohjeesta sly!!



HUNAJAISET MARJA- JOGURTTIJÄÄTELÖT

5 dl tuoreita tai sulatettuja pakastemarjoja (laitoin kolme persikkaa ja pari desiä tuoreita mansikoita)
3 tl sokeria
2,5 dl kreikkalaista jogurttia (laitoin 2,8dl maustamatonta ab- jogurttia, koska turkkilaista jogurttia ei ollut vähälaktoosisena, ja koska ab- jogurtti oli sen verran löysää jo valmiiksi, jätin kerman pois)
3 tl kuohukermaa
4 tl juoksevaa hunajaa
puisia jäätelötikkuja ja jätskimuotteja

* sekoita kulhossa marjat ja sokeri, soseuta seos
* sekoita toisessa kulhossa jogurtti, hunaja (ja kerma)
* Lusikoi muotteihin 2 rkl marjaseosta, anna jäätyä reilu puoli tuntia, lusikoi sitten päälle jogurttiseosta, pakasta jälleen hetki. Jatka näin vuorotellen kunnes ainekset loppuvat.
*Ennen kuin laitat viiimeisen kerroksen jälkeen muotit pakastumaan, pistä jäätelötikut paikoilleen.
* Pakasta yön yli


Suklaakakkua kotikäyttöön

Vihdoin heinäkuun alussa päästiin perheen kanssa kunnolla lomatunnelmiin. Lapset toivoivat että tehtäisiin kakku. Salaiselta leivontaystävältä tuli kesäkuun paketissa valkosuklaata, ja kun lapset toivoivat suklaakakkua, mileeni muistui vanha ystävältä saatu ohje, johon tulisi pohjaan valkosuklaata. Koristeluun en hirmuisesti panostanut, kun kakku tuli ihan vaan oman perheen lomaherkuksi. Tämä kakku on kyllä hienosti koristeltuna kelvollinen hienompiinkin kekkereihin, ihan vaikka hääkakuksi asti, sen verran maukas se on, varsinkin jos malttaa odottaa seuraavaan päivään kun maut ovat tasaantuneet ja kakku kunnolla jäähtynyt. Jos haluaa perinteiseen Sacher- kakkuun vähän uutta tvistiä, niin tämä olisi hyvä vaihtoehto.






DOUBLE CHOCOLATE CAKE

Pohja:
120 g valkosuklaata sulatettuna
310 g voita
1kkp sokeria
4 munaa
1 1/5 kkp vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
* kuumenna uuni 180 asteeseen
* Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat
* sekoita varovasti joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sulatettu suklaa
* Paista noin 1h, anna jäähtyä, täytä ja /tai kuorruta
Täyte: Tämän jätin tällä kertaa pois, täyte tekee kakusta ylellisen suklaisen.
100g tummaa suklaata sulatettuna
60g voita
2 rkl kaakojauhetta
* Vaahdota voi valkoiseksi, lisää joukkoon tomusokeri ja suklaasula. Sekoita tasaiseksi, täytä kakku.


Kuorrutus: ( tämä ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen, lapset toivoivat suklaakuorrutusta, ja sitä sitten tehtiin)
1 levy tummaa suklaata
loraus kermaa
loraus siirappia
1 rkl voita
* sulata suklaa ja voi, kuumenna kerma. Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja kuorruta kakku hitaasti valellen.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Sly 27, Kesäkuun paketti

Ihanaa ihanaa, odotettu jätskipaketti saapui tänään perille!
Kaikkea mukavaa oli salaiseni koonnut pakettiin:


Paketissa oli:
- Kiva kirje tervehdyksineen
- Paljon houkuttelevia ohjeita: Hunajaiset marjajogurttijätelöt, Hedelmäjäät, Semifreddo vaahtokarkeista ja vadelmista, juhlavat prosecco & karhunvatukkapuikot, Sitruunanraikkaat jäätelöpuikot & syötävät kukat
-Kertakäyttöisiä snapsilaseja jätskimuoteiksi (Tosi hauska oivallus, näistä tulee juuri sopivan kokoisia jätskejä)
- Jätskitikkuja (varmasti tulevat tarpeeseen)
- Mehujäämuotteja (näitä jo onkin, mutta niitä ei kesähelteillä tunnu koskaan olevan liikaa. ja nyt on monta ihanaa ohjetta joita voi näihn tehdä)
- 2 pkt valkosuklaata (naminami!)
- Suklaakastiketta (Melkein kaikki jäätelöt on parhaimmillaan suklaan kera, eikö vain? :)  )


ISO kiitos salaiselle ystävälleni mahtavasta paketista! 

Piparkakkuvohvelit

Näitä herkkuja tuli tehtyä jo jokin aika sitten. (Olin viimeviikon kuntoutuksessa ja ihan pihalla kaikesta mitä normaalissa elämässä tapahtuu... Blogipäivityksetkin laahaavat vähän perässä, pahoittelut viiveestä..)

Ohjeen sain salaiselta leivontaystävältäni toukokuun aamupala-teemapaketissa. Suosittelen kokeilemaan vohvelitaikinan maustamista. Piparinmaku tuntui jotenkin ihanalta, ja hauskalla tavalla tutulta. Vaikka onkin kesä, niin piparimausteet ansaitsevat paikkansa näissä vohveleissa. Näistä tuli hetipaikalla koko perheen suosikki. Kiitos salaaiselleni ohjeesta!


Piparkakkuvohvelit

4 munaa
1 dl sokeria (laitoin vähän vähemmän)
2 dl siirappia
2 dl maitoa
noin 7 dl vehnäjauhoja (laitoin puolet ruisjauhoja, kuten yleensäkin lettutaikinaan)
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
3/4 tl suolaa
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl voita ((laitoin taikinaan öljyä, ja paistoin voissa)

* Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokeri, siirappi ja maito. Jatka vatkaamista noin minuutti.
* Yhdistä toiisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseoos munavaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Sulata voi ja lisää taikinaan, sekoita.
* Paita vohevelit kauniin ruskeiksi, tarjoa kermavaahdon, hillot tai marjojen kanssa (kuvassa omppusosetta, jonka kanssa maitui tosi hyviltä)

tiistai 20. toukokuuta 2014

Sly 27- toukokuun paketti / ravitsevaa aamiaista

Tänään sain haettua paketin postista. Kaikkea ihanaa oli parini keksinyt pakettiin laittaa. Teemana oli makuja maailmalta, mikä olikin tosi loistava idea. - Meidän perhe pääsee pian makumatkalle Espanjaan, Skotlantiin ja Belgiaan parini lähettämien reseptien matkassa. :)


(reseptit saapuivat kirjeessä erikseen, mutta tupsahtivat postilaatikkoon samana päivänä kun hain paketin)

Paketissa oli:



- ihana kirje tervehdyksineen
- neilikkaa, kanelia, inkivääriä ja leivinjauhetta
- mansikkamarmeladia
- tosi kauniita servettejä
- hunajaa kätevässä annostelukannussa
- Lahja ja kortti meidän 10- vuotiaalle, jolla oli toukokuussa syntymäpäivä. (Ihanaa kun huomioit tämän! tytär kiittää ja sanoo terveiset!)



Valtavan suuret kiitokset hirmu kivasta paketista sinulle salaiseni!


(Ps. Kesäkuun teemaan:  Meillä kyllä on jäätelökone, mutta sillä saa tehtyä jäätelöä vain alle 3 dl kerrallaan. Joten todennäköisesti enemmän käyttöä olisi ohjeille, joihin ei välttämättä tarvita jäätelökonetta. :) )

maanantai 12. toukokuuta 2014

Viisaita ohjeita

Sain salaiselta leivontaystältä jälleen ihanan kortin! Nämä suunnitelmat kantavat elämässä pitkälle!  :)
Kiitos salaiselleni kortista ja sen tuomasta hyvästä mielestä!


torstai 1. toukokuuta 2014

Viesti salaiselta leivontaystävältä

Eilen myöhällä hain postin ja löysin postin seasta ihanan tervehdyksen salaiselta leivontaystävältäni. Näillä elämänviisauksilla on hyvä aloittaa toukokuu ja sly27- kierros. :) . Kiitokset!




Leppoisaa vappua!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Sitruuna- marenkipiiras


Tätä herkkua oli tarjolla pääsiäisen kahvipöydässä. Piiras kuulostaa ja näyttää hirmuisen imelältä, mutta on kuitenkin ihanan raikasta ja koukuttavan hyvää!

Sitruuna- marenkipiiras

Murupohja:
100 g pehmeää voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
* sekoita voi, sokeri ja kananmuna sähkövatkaimella sekaisin. 
* yhdistä jauhot, perunajauho ja leivinjauhe ja sekoita jauhoseos voi-sokeriseokseen.
* Voitele piirasvuoka, ja levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille
* esipaistta pohjaa ilman täytettä 175 asteessa 15 minuuttia; tee sillä aikaa täyte.

Sitruunakiisseli:
2 dl vettä
1 3/4 dl sokeria
2 keltuaista
2 rkl maissijauhoja
1/2 dl sitruunamehua (( tai hiukan enemmän maun mukaan)
1 tl sitruunan raastettua kuorta
25 g voita

* sekoita vesi, sokeri, keltuaiset, maissijauho ja sitruunanmehu kattilassa. Kuumenna seos.
* Lisää voi ja sitruunankuoriraaste.  Sekoita kunnes seos kon sakeaa ja läpikuultavaa. ( varo, palaa helposti pohjaan) 
* Kaada sitruunakiisseli esipaisttetun pohjan päälle.

Marenki:
 2 valkuaista
1/2 dl tomusokeria
* vaahdota kovaksi ja lusikoi tai pursota sitruunakiisselin päälle niin että kiisseli peittyy kokonaan näkyvistä
* Paista vielä 200 asteessa 5 minuutttia tai kunnes marengin pinta saa hieman väriä.

 

Kääretorttuja

Mitä leipoa, kun lapsille pitää pääsiäisen maalausperinnettä varten tyhjentää kananmunia?

 No tietysti kääretorttua! :)



Suklaakääretortun teen aina tällä ( nyt kaksinkertaisena, koska munia oli 8 kpl) hyväksi havaitulla ohjeella:

torttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäajuhoja
0,5 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
- vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
- sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi vaahtoon, sekoita tasaiseksi
- levitä uunipeltille, paista 180c, noin 10min
- kääri lämmin pohja pyyhkeen avulla rullalle ja anna jäähtyä

- Levitä täytettä jäähtyneelle levylle, ja rullaa takaisin rullaksi, käännä sauma alaspäin. Säilytä jääkaapissa. 








Tein molempiin kääretorttuihin erilaisen täytteen.

suklaatäyte:
80g voita
3,5 dl tomusokeria
1 levy pandan maitosuklaata ( alkuperöisessä ohjeessa 3 royal- maitosuklaapatukkaa, kannattaa kokeilla, jos royal-patukoita on saatavilla)
3 rkl kaakaojauhetta
120g maustamatonta tuorejuustoa
- vaahdota huoneenlämpöinen voi tomusokerin kanssa
- lisää sulatettu suklaa, kaakaojauhe ja tuorejuusto
- vatkaa tasaiseksi ja pidä huoneenlämmössä

Tämä on niin tuhdin makuista, että vademat sopisivat kääretortun kaveriksi raikastamaan lopputulosta.




Valkosuklaa- sitruunatäyte



80g voita
3,5 dl tomusokeria
1/2 levya pandan valkosuklaata
1 sitruunan mehu  (lime voisi myös sopia)
150g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk lime- valkosuklaarahkaa
- vaahdota huoneenlämpöinen voi tomusokerin kanssa
- lisää sulatettu suklaa, kaakaojauhe ja tuorejuusto
- vatkaa tasaiseksi ja pidä jääkaapissa sillä aikaa kun kääretorttu jäähtyy, jotta vähän jähmettyy.




tiistai 1. huhtikuuta 2014

Salainen leivontaystävä 27 kierros

                                                          
Ilmoittautuminen uudelle sly- kierrokselle on alkanut. Kaikki mukaan!
Klikkaa kuvaa niin pääset lukemaan ilmoittautumisohjeet.

SLY27%20004ppp-boxed300-normal.jpg                                                                                                      

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Rahkapiirakkaa happamista luumuista ja mustaherukoista


Ostin kaupasta keltaisia luumuja, jotka olivat kertakaikkiaan niin happamia, että olisivat jääneet tuoreena syömättä. Lasten kanssa pyöräytettiin niistä sitten rahkapiirakka. Jotta piirakkaa saatiin koko pellillinen, laitetiin kaveriksi pakastemustaherukoita ( eli yhteensä 8 luumua ja n. 4 dl mustaherukoita). Aika hapanta! Mutta tällä piirakalla saa happamimmankin aineksen taittumaan mukavaksi piirakaksi.



Tämä on aivan ihana ohje; piiras on tosi kuohkea vaikka ainekset vain sekoitetaan. Vispilää ei siis tarvita ollenkaan, joten tätä voi tehdä vaikka mökillä. Rahkan sijasta tähän käy myös jogurtti, piimä tai kermaviili, mitä nyt sattuu olemaan. Ohjeesta tulee uunipellillinen piirakkaa, puolita ohje, jos teet piirasvuokaan. Tällä kertaa laitoin puoet vehnäjauhojen määrästä grahamvehnäjauhoja

Rahkamurupiirakka
kohta 1:
6 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
190g voisulaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
* sekoita ainekset ja ota murutaikinaa sivuun noin 1/3 koko määrästä
kohta 2:
sekoita loppuun eli 2/3 murutaikinaan:
1 prk kermaviiliä
1 muna
* Levitä taikina leivinpaperille uunipellille
* Levitä taikinan päälle haluamiasi marjoja/hedemiä runsaasti
kohta 3:
sekoita täyte:
2 munaa
2 prk rahkaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
* Kaada täyte marjojen päälle
* Ripottele lopuksi sivuun otettu muru päälle
* Paista 200 asteessa 20-30 min.

Ohje toimii tosi hyvin raparperille, puolukoille, happamille omenille yms, joka kaipaa kaverikseen lempeää makeaa. Ohje on peräisin ystävältäni, joka toi piirakkaa tarjolle kihlajaisiimme, jotka köyhinä opiskelijoina järjestimme aikoinaan nyyttäriperiaatteella.

Suklaamuffinsseja kirjavilla koristuksilla



Tytär halusi serkkunsa kanssa tuossa joku aika sitten leipoa jotakin helppoa ja hyvää. - No muffinsseja tietysti! Jälleen mentiin tällä hyvällä säästäjänkakkuohjeella. Taikinaan rouhittiin lisäksi levyt valko- ja maitosuklaata, ja kuorrrutteeksi tuli kaakao-tomusokerikuorrutus, jossa nesteenä oli mandariinimehua.

 Äidin säästäjänkakku  (kkp=kahvikuppi= n.1,5dl)

2 munaa
1 1/2 kkp
3 kkp vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 kkp maitoa
1 tl vaniljasokeria (ei alkuperisessä ohjeessa)
1 kkp sulatettua voita
1 tl jauhettua kardemummaa ( tällä kertaa jätettiin taikinasta pois)

* Vaahdota munat ja sokeri.
* Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi
* Paista 175 asteessa, kokeile kypsyys puutikulla
- kahvikakkuvuoassa 70-80 min
- uunipellillä n. 45 min
- pyöreässä täytekakkuvuoassa 45-50 min
- muffinssivuoassa 12-15 min ( minimuffinssivuoissa 5-9 min)



Tytöt saivat vapaat kädet käyttää kaikkia kaapista löytyviä strösseleitä. Aika kirjava kokoelma minimuffinnsseja siitä sitten tulikin.






sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Karpalo- kinuskisemifredddo


Tätä herkkua syötiin serkkukekkereissä itsenäisyyspäivän tienoilla. Kaverina oli Suklaa-viikunakakkua. Ohje on Kotivinkin JOULUHERKUT lehdestä vuodelta 2013. Tein tämän jäätymään pakastimeen jo edellisenä päivänä, mutta se oli silti helppo leikata paloiksi glukoosisiirapin ansiosta. Helppoa ja niin herkullista että! Suosittelen! Tätä ohjetta olen ajatellut soveltaa muihinkin jäädykkeisiin. Vaikka mustaherukasta tai vadelmista voisi tulla herkkua.

Karpalo- kinuskisemifreddo

5 dl pakastekarpaloita (( laitoin puolet puolukka ja puolet karpaloa)
1 dl sokeria
2 munaa
3/4 dl glukoosisiirappiia
2 dl kuohukermaa
1/4 dl sokeria
1 dl kinuskikastiketta

(Koristeluun jäisiä karpaloita ja kinuskikastiketta)

* Sulata karpalot, säästä muutama kokonainnen marja koristeluun. Soseuta marjat sauvasekoittimella, mausta sose sokerilla.  
* Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset erikseen. Vatkaa vvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kuhossa keltuaiset ja glugoosisiirappi vaahdoksi. 
* Vaahdota kolmannessa kulhossa kerma ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
* Yhdistä kermavaahto ja keltuaisvaahto. Lisää lopuksi valkuaisvaahto kevyesti nostellen joukkoon.
* Kaada puolet seoksesta kahvikakkuvuokaan ( tai jos tahdot pyöritellä massasta jäätelökauhalla palloja, valitse jokin laakeampii astia, esim lasagnevuoka). Kaada päälle puolet karpalososeesta ja puolet kinuskikastikkeesta. Kaada sitten loput vaahtoseoksesta ja sen päälle loput karpalososeesta ja kinuskikastikkeesta. Upota veitsi masssaaan ja tee muutama kahdeksikko tai pyöräytys marmorikuvion aikaan saamiseksi.
* Peitä vuoka kelmulla, ja laita pakastimeen. Semifreddo on valmista neljässä tunnissa, mutta tämän voi tehdä valmiiksi pakastimeen jo edellisenä päivänä, jolloin siitä tulee enemmän jäädykemäistä, mutta silti mukavan pehmoista leikattavaksi. Pyörittele massasta jäätelökauhalla palloja, tai kumoa kakkuvuoasta leikkuulaudalle ja leikkaa sopiviksi paloiksi.  Koristele kokonaisilla karpaloilla ja kinuskikastikkeella.

Suklaa- viikunakakku


Itsenäisyyspäivän tienoilla tapasimme serkkujoukolla hyvään ruuan merkeissä. Glögin kanssa söimme tällaista ihanuutta, jonka ohjeen löysin Kodin kuvalehden syyskuun 2013 numerosta. Lehti suositteleen kakun kaveriksi tomusokerilla makeutettua ranskankermaa ja koristeeksi tuoreita viikunoita. Me söimme kakkua karpalo- kinuskisemifreddon kanssa.
Suklaan himo tuli tyydytetyksi täysin. Sisältä kakku on mutakakkumaisen kosteaa, viikunahillo toi rakenteeseen ja makuun mieleenpainuvan herkullisen lisän, pikapikaa ottamani kuva ei tee oikeutta tälle herkulle. ((Syöjiä oli sen verran monta, että teimm ekaksi kakkua, jotka laitoimme tarjoiluvadille päällekkäin.) Suosittelen!

Suklaa- viikunakakku

200 g taloussuklaata
200g voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl viikunahilloa
4 munaa

* Sulata suklaa. Sulata voi. Yhdistä suklaa ja voi. Jäähdytä seos.
* Vaahdota keltuaiset ja puolet sokerista. Sekoitta joukkoon viikunahillo.
* Vaahdota valkuaiset ja loput sokerista kovaksi vaahdoksi.
* Yhdistä keltuaisvaahto ja jäähtynyt voi- suklaaseos. Kääntele joukkoon valkuaisvaahto.
* Kaada taikina irtopohjavuokaan ( halk. 24cm) jonka pohjalla on leivinpaperi.
* Paista 190 asteessa 30-40 min uunin keskitasolla. Kakun kuuluu jäädä keskeltä löysäksi. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua. ( voit tarjota myös lämpimänä tai jääkaappikylmänä)

Lasten ystävänpäiväleipomukset Säästäjänkakkutaikinasta





Yhdeksän vuotiaalla esikoisella ja nelivuotiaalla kuopuksella oli erilaiset ajatukset siitä, mitä ystävänpäiväksi leivottaisiin kahvipöytään. Kuopus halusi tehdä omenamuffinsseja ja suklaata, ja esikoinen toivoi kakkua jossa olisi vaaleanpunainen kuorrutus.

Ratkaisin tällä kertaa tilanteen niin, että tein kaksinkertaisen annoksen Säästäjänkakkutaikinaa, josta visi tehdä sekä muffinsseja että kakkua. Ohje on äidiltäni, ja se on perinteinen kardemummainen vaalea kahvikakku. Ilman kardemummaa samasta ohjeesta saa helposti pohjan marjapiirakallekin, taikinaa  oi muokata loputtomasti. Tätä samaa ohjetta olen mukaellen käyttänyt esimerkiksi TÄSSÄ omenapiirakassa. Säästämisestä en tämän kakun kohdalla tiedä. Ehkä nimi tulee siitä, että joskus runsaasti voita sisältävät murukahvikakut on olleet suosittuja, ja tämä ohje on vähän vähemmän voita sisältävä.

 Äidin säästäjänkakku  (kkp=kahvikuppi= n.1,5dl)

2 munaa
1 1/2 kkp
3 kkp vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 kkp maitoa
1 tl vaniljasokeria (ei alkuperisessä ohjeessa)
1 kkp sulatettua voita
1 tl jauhettua kardemummaa ( tällä kertaa jätin taikinasta pois)

* Vaahdota munat ja sokeri.
* Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi
* Paista 175 asteessa, kokeile kypsyys puutikulla
- kahvikakkuvuoassa 70-80 min
- uunipellillä n. 45 min
- pyöreässä täytekakkuvuoassa 45-50 min
- muffinssivuoassa 12-15 min

Esikoisen kakkuun tuli pinnalle kuningatarrahka- kermavaahtoseosta.



 Välissä kakussa oli kuningatarhilloa ja mansikkasurvosta.





Koristeeksi tytär taiteili suklaasta sydämiä..



 Kuopuksen kanssa tehtiin omenamuffinsseja. Täytteeksi paloiteltiin kaksi kaupan keskikokoista omenaa, joiden joukkoon tupsautettiin kanelia, inkivääriä ja sokeria.


Päällä sulatettua tummaa suklaata, jossa pieni nokare voisulaa, ja tietysti karkkeja :)