sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pipareita, pipareita!


 Pipareita pitää jouluna olla! Tehtiin siskojeni ja lasten kanssa pipareita joulunalusviikon torstaina, ja perjantaina heti tyttären päästyä koulusta oli koristelun vuoro. Yläkuvassa tyttären 8v koristelema pöllö,jonka muotin sain salaiselta leivontaystävältäni joulukuun paketista.
Kokeilin tällä kertaa tällaista alunperin piparitaloihin tarkoitettua taikinaa. Tätä oli lastenkin todella helppo kaulita. Mausteita olisi tosin voinut omaan makuuni olla enemmänkin, taikina kyllä oli hyvää, mutta valmiissapipareissa maku olisi saanut olla mausteisempi.
  • leivontamargariinia tai voita
  • 1 1/2 dl siirappia
  • 4 dl sokeria
  • 1 rkl kanelia
  • 2 tl kardemummaa
  • 2 tl neilikkaa
  • 2 tl inkivääriä
  • 2 tl pomeranssinkuorta
  • 3 kananmunaa
  • 2 tl soodaa
  • n. 13-14 dl (750-800 g) vehnäjauhoja

Tee näin:

  • 1. Mittaa kattilaan rasva, siirappi, sokeri, kaneli, kardemumma, neilikka, inkivääri ja pomeranssinkuori. Kuumenna sekoitellen ja anna kiehahtaa. Siirrä levyltä ja anna jäähtyä.
  • 2. Lisää kananmunat jäähtyneeseen seokseen ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä sooda vehnäjauhoihin. Lisää vehnäjauhoja vähitellen ja sekoita hyvin, kunnes taikina on kiinteää. Peitä taikinakulho ja nosta jääkaappiin kiinteytymään seuraavaan päivään.
  • 3. Ota taikinaa sopiva pala kerrallaan ja pehmitä sitä painelleen jauhotetulla pöydällä. Kauli taikinasta ohut, noin 3-5 millimetrin paksuinen levy. Tarkista ajoittain, että taikina ei ole tarttunut kiinni pöytään. Lisää pöydälle ja taikinalevyn päälle jauhoja tarvittaessa.
  • 4. Leikkaa kuvio levystä terävällä veitsellä tai pizzaleikkurilla kuviota tai paina jauhotetuilla muoteilla. Siirrä samankokoiset kuviot samalle uunipellille leivinpaperin päälle. Näin ne kypsyvät yhtä aikaa.
  • 5. Paista isoja osia 175 asteisen uunin keskitasolla 15-18 minuuttia. Pienet osat voi kypsentää 200 asteisessa uunissa koosta riippuen 6-10 minuuttia.

Alla vielä tyttären 8v. koristeluja:


Ja tässä pojan 3v. maltillista tyyliä. ;)


Tässä muutama pipari.  Keskellä oleva aapiskukko on siskoni koristelema, muuten hän vastasi kuuseen tulevien jokaiselle perheenjäsenelle tulevien nimikkopiparien koristelusta. Omia koristelukokeiluitani ovat nuo joululinnut ja pari lumihiutaletta.. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti