sunnuntai 26. elokuuta 2012

Pätkisjuustokakku pikku junailijalle


Meidän poikanen sai 3- vuotiskakkunsa päälle fasupaloista kootun pienen junan. Juna hänelle maistuikin- itse kakusta hän ei sitten juuri piitannutkaan. Minun makuuni tämä mintun ja kahvin makuinen juustokakku oli vähän liiankin hyvää, sitä saattoi helposti syödä vähän liikaakin... Nam!

Pätkiskakku

pohja: 

reilu 1 pötkö minttudominokeksejä
50g voita

täyte: 

2.5dl vispikermaa
2 pss pätkispaloja
250g maustamatonta tuorejuustoa
2dl tomusokeria
1dl vahvaa kahvia
5 liivatelehteä


* murskaa keksit, ja sekoita joukkoon voisula. Painele seos leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan.
* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
* Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto ja tomusokeri. 
*Valmista kahvi, ja kaada siitä kuumana puolet pätkispalojen sekaan ja vispaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Lämmitä seosta tarvittaessa, jos pätkikset eivät ihan kokonaan sula kahviin. vatkaa seos kerma-juustoseokseen.
* Liota liivatelehdet loppuun kuumaan kahviin ja kaada seos täytteen sekaan ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.

Lohivoileipäkakku



Meidän pikkumiehen kolmivuotis-synttäribunssille tein lohivoileipäkakun.

Tein tämän täytteen 4- kertaisena
Täytetahna:
100 g lämminsavulohta
¾ dl tilliä
6 cm purjoa
100 g ruohosipulituorejuustoa
80 g ranskankermaa
1/2 dl kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia tarvittaessa ohentamiseen
2 tl sinappia
1 tl hunajaa
suolaa, pippuria

Pinnalle tein tahnan maustamattomasta jogurtista, ruohosipulituorejuustosta ja maustamattomasta tuorejuustosta. Piparkakkumuotilla sain päivänsankarille sopivan kuvion savujuustosta :) .





Kaikki eivät välitä voileipäkakusta, joten laitoin täytetahnaa tarjolle erikseen saaristoleivän kera.



Juhlabrunssin salaatteja

Pojanviikarin kolmivuotispäivien brunssilla oli tarjolla kahta erilaista salaattia.




Hedelmäinen juustosalaatti ( 10-15 hengelle)

1 ruukku rucolaa
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku basilikaa
1 ruukku tammenlehtislaattia
1 ruukku viinisuolaheinää
5 persikkaa tai nektariinia
8 aprikoosia
2 suurta päärynää
1/2 rasiaa viinirypäleitä
1/2 kiekko leipäjuustoa
1 pkt Ritari- juustoa

Lisäksi paahdettuja auringonkukan siemeniä ja hyvää salaatinkastiketta.

* huuhdo yrtit ja salaatit ja riivi ne pienemmiksi. Huuhtele ja lohko aprikoosit ja persikat. Kuori päärynät ja lohko pitkittäin isoiksi lohkoiksi. Tee myös juustoista lohkoja. Huuhtele rypäleet.
* Sekoita yrtit, salaatit, aprikoosit, persikat ja osa rypäleistä ja levitä salaatit kahdelle isolle vadille. asettele päärynälohkoja ja juustolohkoja vuorotellen salaattipedin päälle, ja ripottele loput rypäleistä päälle koristeeksi.






Pasta- broilersalaatti (10-15 hengelle)

1 pss kuviopastaa
1/2 pakastemaissia
1 prk kermaviiliä
1 tlk ananasmurskaa
suolaa ja pippuria
1 rkl sinappia
1 rkl sweet hot chili- kastiketta
1/2 rkl hunajaa
400g valmiiksi marinoituja tai itse maustettuja broilerisuikaleita kypsennettynä tai grillattua broileria
kourallinen silputtua tuoretta persiljaa

lisäksi suolapähkinöitä tai paahdettuja auringonkukan siemeniä ja tomaattilohkoja 

* Keitä pasta ja maissit suolalla maustetussa vedessä jossa on tilkka öljyä. Yhdistä pastan kypsyessä kaikki muut ainekset sekaisin. Jäähdytä kypsä pasta ja maissit siivilässä kylmän veden alla ja sekoita muihin aineksiin.  Anna tekeytyä pari tuntia ennen tarjoilua.

 

Lapsosen 3- vuotisjuhlabrunssi

 Niin se meidän pikkumieskin on jo kasvaa huiskahtanut isoksi pojaksi! 3- vuotis päiviä vietettiin leppoisasti isovanhempien ja kummien kanssa.

Tein tarjottavat itselleni mahdollisimman helpoksi, ja tein kaiken mahdollisen etukäteen. Tarjosin vain kylmiä syötäviä, niin juhlapäivän aamuakaan ei tarvinnut viettää niin tiiviisti keittiössä. Ennen vieraiden tuloa puoliltapäivin valmistin salaatit ja koristelin voileipäkakun, makeat tarjottavat odottelivat jo valmiina jääkaapissa.

Tarjolla oli makaroni-kanasalaattia, hedelmäistä juustosalaattia, lohivoileipäkakkua, pätkisjuustokakkua ja tuoreilla mansikoilla ja vadelmilla päällystettyä "tasaista etenijää".

Pätkisjuustokakku:

Tasainen etenijä, eli kesän paras marjatorttu:


torstai 23. elokuuta 2012

Suklaa- mustikkamuffinssit






Mustikkasato on tänä kesänä ollut runsas. Kun noita ihania herkkumarjoja on paljon, niistä tulee kokeiltua kaikenlaisia leipomuksia. Kolmivuotiaan pojan kanssa kokeiltiin sulkaa- mustikkamuffinsseja.
Nämä leivonnaiset kannattaa ehdottomasti jäähdyttää ennen herkuttelua. Tuoreena ja lämpimänä maku oli jotenkin omituinen, eikä ollenkaan hyvä. Ehdin jo pettyä, ettei näitä voi tarjota ollenkaan, kun maistuivat niin oudolta, mutta onneksi jäähdyttyään näistä olikin tullut tosi hyviä. Ne hupenivat tarjoilukulhosta ihan mukavaa tahtia. Itsekin söin aika monta, kuten jäljestä päin huomasin lautaselle jääneistä muffinssipapereista ;) .

Ohje on kirjasta Kuppikakut ja muffinit (book.fi)

Suklaa- mustikkamuffinssit

12 kpl jättimuffinssaja, tavallisen kokoisia tuli koko pellillinen.

220g vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
30 g tummaa kaakaojauhetta
110g sokeria
95 g tummaa suklaata rouhittuna
2,5 dl maitoa
1 muna
0,6 dl rypsiöljyä
125g mustikoita

* Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
* sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, kaakaojauho, sokeri ja suklaamurut keskenään.
* Lisää maito, öljy, muna ja mustikat ja sekoita varovasti sen verran että ainekset juuri ja juuri sekoittuvat.
* Jaa taikina paperivuokiin (tai käytä voideltua muffinssipeltiä) ja paista noin 25 minuuttua.
* Jäähdytä kokonaan ja herkuttele!  

 

Elokuun salaisen leivontaystävän paketti!

Vihdoin ehdin hetkeksi koneelle! huh, kun onkin ollut hässäkkää... Pakettikortti tuli jo tiistaina, ja eilen pääsiin paketin noutamaan. Kaikenlaista hauskaa oli parini koonnut pakettiin kokeiltavaksi. Kuukauden teema oli puutarhan sato.


Paketti sisälsi seuraavia juttuja:

- kortin tervehdyksineen sekä ohjeet punaherukkapannariin, punaherukkasuklaakakkuun, omenakakkuun ja omppupiiraaseen (hirmuisesti uusia ja inspiroivia ohjeita, joita täytyy ehdottomasti kokeilla! )
- kaunis pieni kynttilä
- mansikkahyytelöaineksia (mielenkiintoista koklata tätä)
- maustettuja popcorneja (hauskaa! :) )
- vaniljasokeria (tätä kuluu)
- kanelitankoja (omenaleipomukset kaipaavat kanelia kaverikseen joten tarpeeseen tulee tämäkin)
- Tummaa kaakaojuomajauhetta (tätä onkin kiva kokeilla, olen vannoutunut kaakaon ystävä, ja mitä tummempaa ja tujumpaa, sitä parempaa! )
- Suklaamoussejauhetta (Nam, tämä on herkkua, ihana jälkiruoka nopeaksi hätävarksi tai kakun väliin)
- Hillo- marmeladisokeria (Hmm, täytyykin miettiä, mihin marjoihin tämän sokerin käyttäisi... )
- hienoja etikettejä hillopurkkeihin

Iso kiitos kivasta ja inspiroivasta paketista, salainen ystäväni!

maanantai 20. elokuuta 2012

Suklaakakkua mikrossa


Mieleeni juolahti, että jotakin olisi mukavaa tarjota, kun tytär oli tulossa kotiin ystävän luota, ja saattajat ilmoittivat että puolen tunnin päästä nähtäisiin, eivätkä viipyisi kauaa.

Muistin että olin joskus napannut Chocomumin blogista ohjeen mikrossa tehtävästä suklaakakusta. Olin sitä jo aiemmin kokeillutkin, ja muistelin että se valmistui tuota pikaa.

Valmistamiseen meni ehkä paistamisineen päivineen kokonaista kuusi minuuttia, ja vielä oli vieraiden saapumiseen siinä vaiheessa aikaa kymmenisen minuuttia, niin kakku sai sopivasti vielä jäähtyä vähän.

Tarjosin sen suoraan uunivuoasta kohokkaan tapaan lämpimänä tuoreiden mustikoiden ja vaniljakastikkeen kanssa, eikä se ollut yhtään hullumpaa. Kuvaakaan en ehtinyt saamaan kuin tyhjentyneestä uunivuoasta, mutta eiköhän se kerro kaiken oleellisen; kakku maistui kaikille. Annoksesta riitti kolmelle lapselle ja kolmelle aikuiselle sopivasti, annos kannattaa tehdä suurempana, jos muutkin kuin innokkaimmat lapset haluavat santsata. ;)

 Voin suositella tätä, jos aikaa on tosi vähän, ja jotakin herkkua olisi pikaisesti saatava kahvipöytään. :)

Suklaakakku mikrossa
100 g voita
2 munaa
1 dl sokeria
0,9 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
- Sulata ja jäähdytä voi.
- Sipaise mikron kestävän kulhon reunoihin öljyä. Sekoita munat ja sokeri kulhossa, jossa aiot kakun kypsentää.
- Lisää voisula ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- paista kakkua 2,5-3 minuuttia täydellä teholla (800W) Meidän mikron tehot loppui 750W:n, joten paistoin nelisen minuuttia.
Kakku nousee reilusti paistamisen aikana! Kakku on hyvää mehevänä, ja  saa jäädä keskeltä kosteaksi.
- Kakun voi kumota kun se on täysin jäähtynyt, tai sitten tarjota suoraan kulhosta.




Sly20 kierroksen inventaari osa 1.

Salaisen leivontaystävän 20 kierroksen emolla on loistava idea; kannustaa rinkiläisiä inventoimaan keittiötään, ja näin helpottaa salaisia ystäviä paketin kokoamisessa.


Oman inventaarion aloitan astioista. Keräsin aikoinaan Arabian 24h vihreää astiastoa. Sen valmistaminen on valitettavasti lopetettu, mutta astioita ehti onneksi kertymään ihan mukavasti sitä ennen. Myöhemmin olen joskus löytänyt astioita myös kirpputoreilta.

Oli sitten pienet tai isot juhlat, pöytään katetaan siis 24h astiasto. Siihen kuuluu ruokalautaset ja kulhot, tarjoilukulho- ja lautanen sekä tee/kahvikupit leipälautasineen.

Lasikokoelmaan kuuluu sinisen ja vihreän sävyiset Iittalan Kartio- ja Verna-lasit. Kartioita on kaappiin kerääntynyt iso joukko, kutakin väriä on keskimäärin neljä kappaletta, ja aina joskus myymälöistä tarttuu mukaan uusia sinisen tai vihreän sävyisiä laseja... Verna- laseja on sinisiä ja vaalean vihreitä.


Joskus iltateelle rakkaille ihmisille katetaan Aslak- ja Ruska- sarjojen teeastiat. Molemmat ovat samanmallisia ja sopivat smaan kattaukseen. Asiat ovat häälahjaksi ja perinnöksi saatuja.


Juhlakattauksiin päätyvät myös ihanat perintöastiat, Arabian sokerikko vanha kristallimalja sekä hopeiset ottimet.




Ruokailuvälineet ovat niitä ihan tavallisia Savonioita. :)